Palasin muutama päivä sitten Mitä tehdä
musatunnilla?, tuttavallisemmin MTMT- kurssilta. Kurssi
järjestettiin KMO ry:n (Koulujen Musiikin opettajat ry), JaSeSoi:n
sekä Oriveden opiston yhteistyönä, tosin kurssipaikkana Oriveden sijaan toimi
tällä kertaa Ahlman
opisto Tampereella.
Kurssi oli innoittava, mutta myös vaarallinen. Nyt,
pari päivää ansaitusti levättyäni, käväisi nimittäin jo mielessäni, että koska
pääsee taas kurssille? Seuraavaan ohjelmaan kirjattakoon varoitus: saattaa
aiheuttaa riippuvuutta. (Viimeisenä päivänä kollegan suusta kuultua: "Harmi,
että nyt ei heti pääse töihin, kun nyt tietäisi, mitä ja miten tehdä!")
Lähtökohtana kurssille toimi muutama vuosi sitten
Pietu Halosen luoma Facebookryhmä nimeltään Mitä tehdä musatunnilla?.
Koska musiikinopettajat ovat usein koulunsa ainoita omassa aineessaan, oli
tällaiselle ryhmälle ilmeinen tarve, sillä ryhmän jäsenmäärä on parissa
vuodessa kohonnut yli 5000! Ryhmässä vaihdetaan pedagogiaisa vinkkejä, käydään
keskustelua ajankohtaisista aiheista, jaetaan linkkejä ja joskus itse tehtyä
materiaaliakin. Samoin sieltä löytyy vertaistukea joskus raskaallekin
yksinpuurtamiselle tai resurssipulan näivertämälle työinnolle.
Mikä sitten teki kurssista onnistuneen?
Kokonaisuus oli erittäin hyvin rakennettu. Kaikki
aihepiirit tukivat toisiaan ja puhuivat pohjimmiltaan juuri niistä tärkeistä,
facebook-keskusteluissa nousseista polttavista aiheista: mitä, miten,
miksi?
Luennot olivat mielenkiintoisia ja ajankohtaisia.
Luennoitsijat Musiikkikoulu
Resonaarin johtaja Markku Kaikkonen (Mitä tehdä
musatunnilla - vai miten?), opetusneuvos Eija Kauppinen (Musiikin
uudet opetussuunnitelmat - mikä muuttuu?), Marja-Leena Juntunen (Kehollisuus
oppimisessa) olivat kaikki oman aiheensa asiantuntijoita ja työpajojen
vetäjät, kaikkien gurujen musiikkiguru, ilmiömäinen Soili Perkiö (Aktiivinen
musiikinkuuntelu), Taavi Lehtonen (Musiikkia hetkessä -
improvisoin ja sävellän), Terhi Oksanen (iPad ja toiminnallinen
musatunti) ovat kaikki kehittäneet pedagogiaansa pitkälle ja löytäneet
työtavoissaan jotakin hyvin olennaista ja jakamisen arvoista.
Toimintaa ja luentoja sekä keskustelua oli sopivassa
suhteessa ja koko lukujärjestykseen oli löydetty se kuuluisa yhteen nivova
punainen lanka.
Aivoni askartelevat koulutuksen parissa luultavasti
vielä pitkään. Mieleen jäi erityisesti Markku Kaikkosen lanseeraama musiikkipedagogin
eettinen lupaus: Opetan musiikkia kaikille. Varmistan, että kaikki
soittavat.
Miten on mahdollista varmistaa, että 20 oppilasta tai
lukion ryhmissä jopa yli 30 opiskelijaa soittaa? Yhtäaikaa ja yhdessä. Ja että
kaikilla on omaan osaamiseensa nähden mielekästä tekemistä?
Tätä aihetta käsiteltiin käytännön taholla eli itse
tehden Taavin työpajassa, jossa improvisoitiin ja sävellettiin ryhmän
kanssa. Lähdettiin perussykkeestä ja päädyttiin yhteiseen biisiin, jonka
tekstinä saattoi toimia vaikkapa pullaresepti tai koulun järjestyssäännöt. Ja
jokaisella oli selkeästi oma tehtävä ja oma tontti, omaa valintaa soittimien ja
oman roolinsa suhteen sai tehdä.
Kasa kiehtovia soittimia, erilaisia sointivärejä |
Mutta hei! Nythän on kesä, loma ja kärpäset! Miten joku jaksaa kurssilla pähkäillä työjuttuja? Ja vielä innostua niistä!
Säälittävää... Näinhän sitä voisi monikin tuumia, mutta se niksi oli siinä,
että kurssi oli oikeasti innostava ja hauska. Ihan siis itselle, minulle, ei vain sille ope-minälle.
Ja ne iltajamit... Ei tarvinnut kauaa odotella bändiin
soittajia tai laulajia, kun soittajia löytyi laidasta laitaan, viulu- ja
saksofonisoolojakin kuultiin. Miten käsittämättömän taitavaa porukkaa
kouluistamme löytyy! Uskallan väittää, että monessa muussa maassa edelleen
opetetaan teoriaa ja historiaa musiikistakin, eikä musiikinopettajien koulutus
ole samalla tasolla kuin Suomessa.
Kaikkea työpajoissa opittua en varmastikaan toteuta
suoraan omassa työssäni, mutta oli mahtavaa päästä itse tekemään, kokeilemaan
ja kysymään! Liikkumaan ja liikuttumaan, sellaistakin tapahtui.
Itselleni yksi merkittävä hetki oli Soilin tunnilla,
missä ei selitelty eikä analysoitu vaan kuunneltiin, tehtiin ja koettiin
musiikkia. Se oli myös tärkeä muistutus siitä, että täytyy antaa tilaa
elämykselle tulla ja tapahtua. Ja miten mieletön ulottuvuus liike musiikin
kuuntelussa on.
Terhin työpajassa liikuttiin, etsittiin tekemisen
kautta 5 perusliikettä (motion, gesture, freeze, turn, jump) ja sen
jälkeen tehtiin iPadin Novation Launchpad-sovellusta käyttäen oma biisi, johon
kuvattiin ryhmissä musiikkivideo (iMovie), jossa toteutettiin oma visio/
koreografia noista 5 perusliikkeestä. Ja voi vitsit, että oli hauska tehtävä!
Kesäyössä seikkaili yksi, jos toinenkin porukka juosten, hyppien ja kikattaen
ympäri maita ja mantuja...
Kotiin palattuani näytin miehelleni muutaman tuotoksen
ja mies totesi naureskellen: "Ihan sairasta touhua! Näkee, että hauskaa
on ollut, mutta loman tarpeessa ootte kaikki!"
Juttua riittäisi vaikka kuinka ja mielessä
prosessointia, heijastuksia. Oma ongelmani opetuksen sisällön suhteen ei ole
todellakaan tekemisen puute, vaan sen jäsentäminen, mikä on tärkeää ja
mielekästä. Miten käytän vähäisen tuntimäärän parhaiten?
Syksyllä aion keskittyä siihen, että ei olisi koko
ajan kiire, että tunneilla vallitsee tekemisen rauha ja siihen, että
tekemisessä mahdollistuu elämys ja ilo. Musaopen lupaus.
Ja ne sympaattiset lehmät! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti